perjantai 11. toukokuuta 2012

Kaksi kerhoa yhdellä iskulla

Lauantaina 31.3. oli Elli-kerhossa lankakirppis, valitettavasti paikalla ei ollut kuin Emmi, Heidi, Jonna, Riikka, Tarja ja Tiina. Ja tämä oli valitettavaa, koska olisin halunnut päästä kaikista langoista eroon, mutta ostajia ei ollut :/
Muutama kerä vielä jäi jäljelle...

Lauantain kerhosta ei hirveästi ole kuvia. Jonna päätteli villasukat, Tiina neuloi lapsen pipoon jatkokappaleen, minä taistelin edelleen makkarasukkien kanssa ja Heidi keskittyi inventaarioon.
Tässä Emmi on aloittanut jo ensi joulun lahjojen teon, villapaita tulossa, mutta pidetään yllätyksenä kenelle.

Tarjan peitto etenee hitaasti, mutta varmasti.

Se hyvä puoli pienemmässä porukassa oli, että saatiin juoruilla vaihtaa kuulumisia rauhassa. Vaikuttaa siltä, että tänä vuonna on melkoinen vauvabuumi. Ainakin meidän tuttujemme keskuudessa.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seuraava Elli-kerho kokoontui maanantaina 16.4., läsnä olivat Emmi, Heidi, Jonna, Raija, Riikka, Sirkka ja Tarja. Minä raahasin lankapyykkikorit mukaan kerhoon ja sain myytyä lankoja 11 eurolla \o/


Raija toi näytille mitä kotona on saatu aikaan. Raijalla taisi puikoilla olla uusi röyhelöhuivi ja Sirkka aloitti vaaleanpunaiset pitkät sukat lapsenlapselleen.


Emmillä on tulossa kontinpohjaneuleella sukat, minä tykkään tästä väriyhdistelmästä. Vihreä + violetti= <3

Jonna aloitti boleron teon. Mohair-langalla ja rose-kiekon avulla näitä kukkasia ja niitä sitten virkataan yhteen.
Myös Tarja virkkasi, kyllä sitä sängynpeittoa. Minä tein edelleen makkarasukkia ja en kuollaksenikaan muista mitä Heidi teki. Ehkä pipoa tai kaulaliinaa.

Huomenna on kevään viimeinen Elli-kerho. Itse ainakin huomaan pientä harrastusväsymystä ja ihanaa, että edessä on pitkä kesä ilman mitään velvollisuuksia. (Paitsi työ, mutta sitähän ei lasketa :D)

-Riikka-