tiistai 13. marraskuuta 2012

Tilkkuja siellä, tilkkuja täällä...

Viime postauksesta on ehtinyt olla jo kaksi kerhoa. Pahoittelut päivitysten puutteesta, mutta itse en ollut paikalla 20.10., vaan olin Helsingissä hevostelemassa ja kukaan ei halunnut blogata puolestani. (Olen asettanut riman niin korkealle).
Sen verran tiedän, että 20.10. kerhoilemassa olivat Emmi, Heidi, Jenna, Linda, Marketta ja Raija.

Viime lauantaina eli 10.11. kokoonnuimme jälleen ja paikalla olivat Emmi, Heidi, Jonna, Marketta, Raija, Riikka ja Tarja.



Siitä hyväntekeväisyysprojektista on puhuttu/kirjoitettu koko syksy ja tästä se nyt lähtee. Eli Elli-kerholaiset virkkaavat jokaiselle ensi vuonna syntyvälle hankasalmenlaiselle vauvalle peiton! Tässä Raija on ehtinyt virkata tilkkuja oikein urakalla. Tämän postauksen kuvat ovat vähän tylsät, kun on vain erilaisia tilkkuja. No on joukossa parit sukat ja pipo. Eli ei kannata lukemista tähän lopettaa.

Minulla oli vähän vaaleanvihreää. Mallina siis tuttuakin tutumpi isoäidinneliö, viisi kerrosta. Peiton kokoja katsotaan tarkemmin ensi kerralla.

Heidin ensimmäinen neliö. Tyyli on ehdottomasti vapaa, mutta vähän hymyilytti aloittelijoiden pöjöttävät etusormet. On kuulema helpompaa niin... Pääasia, että lappuja syntyy! :)


Tarjan lankakorista löytyi tätä tummansinistä, viime viikolla pidin hänelle virkkauskoulun ja hyvin sujui Tarjalta jo muidenkin opastaminen. Varsinkin sen jälkeen, kun muistin kertoa, että joka kierroksella aloitus vaihtelee. (Hupsista, no ei kovin montaa kierrosta tarvinnut kuitenkaan purkaa. Vain kolme!)


Marketan on nämä oranssit neliöt. Ensi kerhossa on siis tarkoitus pitää talkoot ja liittää paloja yhteen, sitä ennen kaikki ahkeroivat kotona näitä lisää.

Jonnan ensimmäinen neliö. Me teemme peitot, mutta ulkoistimme jakelun seurakunnalle ja neuvolalle.

Jonna pipotalkoissa, jos ymmärsin oikein näitä on ennen joulua mahdollisuus ostaa myyjäisistä.

Emmillä oli kesken nämä kirjoneulesukat, ohje taitaa olla siitä hyvin suositusta Novitan sukkalehdestä. Alla näkyvät musta-oranssit sukat ovat myös menossa myyjäisiin. (Siis ostettavaksi, ei ostamaan. Ihanaa, kun huumori on tasokasta :D)

Eli ensi kerralla aloitamme peittojen kasailun ja niitä pitäisi ensi vuodelle saada noin 50 kappaletta tehdyksi. (Elleivät hankasalmelaiset sitten tästä kampanjasta luettuaan ala lisääntyä kuin kanit, varmistaakseen lapselleen näin hienon ja ainutlaatuisen lahjan ja pian peittoja on tehtävä 150. Mutta tosi-ellille sekin on helppo homma.)

-Riikka-