sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Monenlaista mukavaa

Ellit kokoontuivat 29.9. ja paikalla lauantaisena iltapäivänä olivat Emmi, Heidi, Jonna, Minna, Raija, Riikka, Sirkka ja Tiina.

Jonna neuloi patalappuja, tässä valmis, mukavan värikäs lappu ja toinen samanlainen oli puikoilla tulossa.

Tiina aloitteli uutta pipoa pikkuneidille.

Tässä Minnalla vaiheessa oleva muhkea tuubihuivi. Värit ainakin ovat mukavan syksyiset.

Emmi oli ihanat kirjoneulesukat saanut jo valmiiksi ja tässä kesken vähän perinteisempi malli.

Raija neuloi myös sukkia. Tuo varren neulos on samaa, mistä hän teki viime kerralla säärystimiä.

Sirkalla työn alla oli haalarin hiha kolmeviikkoiselle pikkuprinsessalle. Nuo palmikot, tuo väri, ah!

Mun pitää nyt olla salaperäinen nainen ja jättää kertomatta mitä tästä on tulossa. Ihanan pehmeästä Primavera-langasta ja tuosta lehdestä on ohje, mutta työ menee lahjaksi, joten pidetään jännitystä yllä. Heidi unohti neuleensa kotiin ja hän kierteli pöydästä toiseen seurustelemassa.



Tässä vielä Sirkan virkkaamia isoäidin neliöitä, joista ideoitiin sitä meidän mahdollista hyväntekeväisyysprojektia. Mutta siitä lisää myöhemmin, kunhan saamme asiasta jotain varmistusta.

Eräs elli paljasti miten hänen miehensä käy lukemassa tätä blogia. Ehkä siksi, että tänne löytää hakusanoilla kutovat ellit... Olemme yrittäneet houkutella myös Melli-Ellissä samaan aikaan asioivia miehiä neulomaan, mutta ryökäleet valittavat, että eivät pysty neulomaan, koska mukana on vain yksi puikko. Miehet!

-Riikka-

Ei kommentteja: